Prologi ja läsnäolosta miekkailussa

Prologi

Ensimmäiset mietteet ohjautuisivat luontevasti siihen miksi miekkailla. Miksi aavalla inhimillisten merkitysten merellä tulisi hakeutua kuvainnollisenkaan vastakohtaisuuden ja lähimmäisensä kepittämisen ääreen? Miksei hakeuduta yhteisyyden ja yhdessä onnistumisen ääreen? Perustavin kysymys. Vaikka kaikkien vastakohtaisuuksien sovittamisen takana viipyilisi lopullinen onni, niin kovin harva on kuvainnollisesti tai konkreettisesti valmis samaistumaan siihen. Olettakaamme ihmisen osan olevan kohdata ristiriidat keskeneräisenä. Niitä lopulta kaihoten.  

Läsnäolosta miekkailussa

Taannoin virisi keskustelua siitä miten miekkailussa olisi soveliainta olla läsnä. Tulisiko tavoitella absoluuttista hallintaa kaikkia käytössä olevia sääntöjen mukaisia keinoja hyödyntäen vai tulisiko toimintaansa tasapainottaa joitain muita näkökohtia huomioiden? Olettakaamme ettei kyse ole lasten tai nuorten ryhmästä, jonka toiminta olisi järjestettävä erityisiä tasapainoisia periaatteita noudattaen. Olettakaamme kyseessä olevan aikuisten ryhmä, jossa osalliset ovat läsnä luonnollisina henkilöinä. Esittäkäämme ensin silti lyhyesti lasten ja nuorten järjestys ja sitten joitain yleisiä tavoitteita.

ASKEL 1

tavoitteiden hierarkia (lapset ja nuoret)

yleinen tavoitteiden hierarkia miekkailussa

I. myönteinen minäkuva – rohkenen, osaan ja onnistun (yhteistoiminta ja muiden huomioiminen) II. myönteinen liikunnallinen minäkuva – liikunnallinen elämäntapa osana elämää. III. miekkailukulttuurin arvostus – Eri muodot mahdollisuuksina toistensa ymmärtämiseen. IV. tietyn miekkailun muodon kulttuuri – Kehityshorisontti ja monipuolisuus yhdistettynä yleiseen liikunnallisuuteen.

I. oikea turvallisuus – Oikeasti vaarallisten ja riskialttiiden tilanteiden ennakointi ja katkaisu. II. turvallisuuden kokemus – Vaikkei tilanne olisi riskialtis, myös turvallisuuden kokemus on tärkeä. III. kunnioittavan ilmapiirin ylläpito – Edellytykset kaikkien tasapuolisiin ja reiluihin kohtaamisiin. IV. miekkailun yleiset periaatteet – Hyvien käytäntöjen muodostaminen. V. kyseisen miekkailun muodon periaatteet – Muodolle ominaiset tavoitteet ja päämäärät.

Yleiset tavoitteet ja niiden hierarkia viitoittavat sen mikä ylipäätään tuntuu tärkeältä tai oleelliselta miekkailussa. Yllä vain yksi esimerkki. Keskiössä voisi olla iloinen ja huoleton meininki, jonka seuraukset voisivat olla hyväksytyt tai yllättävät ja epätyydyttävät. Yleisesti kuitenkin haetaan tasapainoa erilaisten tärkeäksi koettujen tavoitteiden välillä.
– Kasuaaleissa harjoituksissa tavoitteena on usein jäsentymättömästi myönteinen meno.
– Vapaamuotoisissa harjoituksissa tavoitteita ei ole ennalta mietitty sanoitetusti, mutta niitä voi vallita impisiittisinä oletuksina. Silloin erityisten tapahtumien kohdalla – taho törmää kiveen toisen ajettua hänet sitä päin – saatetaan kuitenkin lennosta tuoda esiin erityisiä tavoitteita. ”Elkää ajako ketään törmäämään kiveen”, näin oikea turvallisuus ja sen ennakoiminen nousee improvisoidusti yleisesti keskiössä olevien vapaamuotoisen ja huoletteman meiningin ohi. Vaikka näin muotoutuneet tavoitteet toivotaan huomioitavan, asia jää lopulta kunkin henkilökohtaisen harkinnan varaan.
– Järjestäytyneissä harjoituksissa ohjaaja(/t) tai yhteisö ovat tuoneet suullisesti esiin selkeitä tavoitteita, jotka osallistujat edellytetään muistavan ja toteuttavan.
– Rakenteellisissa harjoituksissa yleiset tavoitteet on tuotu kirjallisesti (ks. yllä) esiin joko harjoituksissa esillä olevalla lapuilla/kyltillä ja/tai vastaavan tahon kotisivuilla. Näin yksilöt voivat ennakkoon arvioida sopivatko kyseiset harjoitukset heille, ilman niin sanotun sisäpiiritiedon ratkaisevaa roolia.

ASKEL 2

Seuraavaksi oleellista on kysyä millaiset harjoitukset ovat kokonaisuutena kyseessä? Kuvaus harjoitusten itseymmärryksestä: (linkki)

I. Kasuaalit:

• Epämuodollisia ja improvisoituja tapahtumia, joissa yksilöt toimivat itsenäisesti ilman virallista vastuuhenkilöä tai järjestäytymistä. Esimerkkinä mökkireissut tai vastaavat kokoontumiset, joissa vastuu ja osallistuminen ovat yksilökohtaisia. Ongelmiin ei yleensä puututa tai ne todetaan harmillisiksi yksittäistapauksiksi. Yksityisajattelua ilman suosituksia ja normeja.

II. Vapaamuotoiset:

• Tapahtumat käsitellään improvisoiden ja tapauskohtaisesti, ilman laajempaa oppimista. Reagointi on retorista ja oppiminen jää yksittäisten toimijoiden vastuulle. Tilanteessa voidaan huomauttaa sanallisesti virheestä, mutta taustatekijöitä tai teknisiä yksityiskohtia ei analysoida. Suosittava kehoitus.

III. Järjestäytyneet

• Harjoituksissa annetaan yhteisön tai vastuuhenkilöiden sopimia selkeitä suullisia toimintaperiaatteita. Yleislinjaa edustava taho ohjaa. Periaatteet ja taustatekijät (tiedot, taidot, asenne) ovat suullisesti esillä. Ennakointiin ja epätoivottujen tilanteiden systemaattiseen ehkäisyyn ei silti panosteta. Esimerkiksi muistutetaan aiemmin sovitusta linjasta ja pyritään korjaamaan tilanteen konkreettinen syy yksilötasolla. Suulliset normit.

IV. Rakenteelliset

• A. Tietty: toimintaperiaatteet keskittyvät epätoivottujen tapahtumien ennakointiin ja ehkäisyyn. Kirjalliset ohjeet tukevat toimintaa. Harjoitusten alussa kerrataan keskeiset normit ja riskit. Ennalta määritellään toimintatavat ja seuraukset epätoivotuissa tilanteissa. Harjoitukset tähtäävät turvallisempaan ja tehokkaampaan toimintaan, huomioiden taidot, tiedot, asenteet ja luonteenpiirteet. Kirjalliset normit.
• B. Kehittyvä: keskitytään harjoitusten jatkuvaan kehittämiseen ja ohjaajien kouluttamiseen. Kokouksissa tarkastellaan harjoitusten rakennetta, jaetaan tietoa lajitaitojen, kulttuurin ja perinteiden välittämiseksi, sekä suunnitellaan päämäärätietoisia harjoituksia. Tavoitteena luoda turvallisuutta ja kontrollia lajisisältöjen kautta.

Kasuaaleissa harjoituksissa yksilöiltä ei voida vaatia ainakaan lähtökohtaisesti oikeastaan mitään. Rakenteellisissa harjoituksissa voi taas vaatia normien tiedostamista ja henkilökohtaisen riskiprofiilin tunnistamista. Yhtäältä vastuu on henkilökohtainen tarjolla olevan valmiin aineiston nojalla, toisaalta se on sosiaalinen keskinäisen vertaisoppimisen muodossa. Kolmannekseen se on hierarkinen, harjoituksista vastuussa olevien tahojen tulisi tarjota aineksia taitojen, tietojen, asenteiden ja luonteenpiirteiden tunnistamiseen ja kehittämiseen. Eli sääntöjen (lajin yleiset käytänteet) ja normien (paikallisesti edellytettävät käytänteet) ymmärtäminen yhdistyy kehityspolkuihin.

Toki paikalliskulttuurin ohella yleinen lajikulttuuri saattaisi asettaa omia viitekehyksiään. Silloin joko kaikkien tai tiettyihin standardeihin sitoutuneiden rakenteellisten harjoitusten pitäisi täyttää tietyt ennakoitavat kriteerit valtakunnallisesti. Oletetaan ettei harjoitusten normittamiseen (tietty harjoitusten itseymmärrys) tai sisältöihin (edellytykset sisällöllisille tavoitteille) liittyvää lajikulttuuria ole. Mahdolliset tavoitteet ovat siis yleisimmän tason päämääriä (askel1), joita niistä juontuvat mahdolliset ajatukset, toiveet tai normit (askel2) pyrkivät toteuttamaan. Harjoitusten eri osa-alueet on voitu myös jakaa toisistaan poikkeavilla tavoite (askel1) tai normitus (askel2) periaatteella, mutta yksinkertaisuuden vuoksi käsittelyssä oletetaan harjoitusten jäsentyvän vain yhden tavoite ja normi kehyksen puitteissa (esimerkiksi oikean puoleista listaa yllä toteuttavat rakenteelliset harjoitukset).

Läsnäolo rakentuisi siis lähtökohtaisesti sen puitteissa millaisiin harjoituksiin henkilö haluaa osallistua ja millaiset harjoitukset ovat.

ASKEL 3

Tarkastellaan ensin harjoitusten itseymmärryksien turvallisuuden ennakkoehtoihin suhteutumista.

I. Kasuaalit
– Kukin voi toimia joko parhaaksi katsomallaan tavalla tai sitten ainakin summittaiset tavat neuvotellaan luonnollisina henkilöinä. Erilaisia itseymmärryksiä (yllä) ei tunnisteta lainkaan; osallisuus näyttäytyy hahmottomana massana. Keltään ei voi sinänsä edellyttää mitään.
II. Vapaamuotoiset
– Käytännössä artikuloituja yleisiä itseymmärryksiä (sama kehys kaikilla) ei vallitse tai yksittäisillä henkilöillä on oma tulkintansa perustellusta toiminnasta, joita he noudattavat omalakisesti. Kehyksettömyydestä juontuvat turvallisuuskysymykset ovat usein yhtä toistuvia kuin neuvottelut erilaisten kehysten välillä.
III. Järjestäytyneet
– Sanallisena toimintaperiaatteena on summittaisesti linjattu millainen itseymmärrys (yllä) olisi tavoiteltavin tai tarkoituksenmukainen. Tuohon tavoitteeseen pääsemisen tarvittavat periaatteet ja taustatekijät (tiedot, taidot, asenne)ovat suullisesti läsnä. Linjauksen ollessa kamppailija:
”Voimaa käytetään etupäässä rajatusti tilaa vastaan, mutta hyväksyen riskin että epätodennäköisten ja ennakoimattomien tapahtumien kohdalla sovellettu voima voi kohdistua myös riskialttiisiin osumakohtiin. Liikkeiden lakipiste on lähtökohtaisesti riskialttiissa osumakohdissa
kohteen tasalla, muuten mahdollisesti läpi.” On siis esitettävä tiedollisesti millaisia voimankäytön tasoja on (ks. MT III, s. 98-99), taidollisesti millaisten harjoitteiden myötä tavoiteltava toiminnan kontrolli on saavutettavissa ja asenteellisesti millainen asenne vaaditaan tuon kehyksen puitteissa toimimiseen. Luonteen kannalta on kysyttävä mitkä ovat toivotun toiminnan kannalta siihen kytkeytyvät sudenkuopat. Esimerkiksi ns. vääryyttä kohdannut henkilö voisi pyrkiä oikaisemaan asiaan toimimalla toteavammassa kehyksessä (rytinä tai nyrkkeily) tai mennä mukaan toisen toimiessa yhteisesti edellytettyä kehystä toteavammin. Kysyy itsetuntemusta toimia tasapainoisesti stressaavissa ja yllättävissä asetelmissa.
IV. Rakenteelliset
– On tuotu esiin kirjallisesti osallistujille jaettavalla aineistolla tai muuten esillä olevalla aineistolla, että tavoitteena edellytettävä itseymmärrys on kamppailija, vaikka keveämpiäkin itseymmärryksiä on mahdollista halutessaan toteuttaa. Samalla on tuotu esiin, että huomattavan tasoeron vallitessa taitavammalla on velvollisuus toimia tavalla joka ei aiheuta minkäänlaista fyysistä riskiä toiselle. Aiempi tiedollinen, taidollinen ja asenteellinen litania on esitetty kirjallisesti. Näin kaikille on selvää millaista polkua kulkemalla paikallisesti arvostettuihin tavoitteisiin pääsee.

ASKEL 4

Seuraava askel on tarkastella sitä miten kulloinenkin asetelma (harjoitustilanne) ymmärretään.

I. kasuaalit: harjoitukset koostuvat lähinnä vapaamiekkailusta (kaksinottelu/useamman muuttujan kohtaaminen) Asteikko kilpailu, painotettu ja ystävällinen ottelu voi olla jäsentymätön ja kohtaamisten luonteeseen liittyy avoimuus.
II. vapaamuotoiset: muodollisia tai konseptuaalisia harjoituksia (paikallaan ilmaan lyöminen – dynaamiset harjoitukset) ei yleensä järjestetä tai ne ovat korkeintaan improvisoituja poikkeuksia. Ainakin erottelu kilpailun ja ystävällisen ottelemisen välillä voi vallita.
III. järjestäytyneet: järjestetään muodollisia harjoituksia satunnaisen säännöllisesti ja teemoiltaan vaihtelevasti. Siten eri harjoitusmuodot tunnistetaan ainakin jossain määrin, mutta niitä ei hyödynnetä teemallisen skaalautuvasti.
IV. rakenteelliset: eri harjoitusmuotoja järjestetään teemallisen skaalautuvasti; eli käydään variaatiot samasta teemasta läpi esimerkiksi välillä paikallaan ilmaan lyöminen ja kaksinottelu. Vallitsee selkeä ja kirjallisesti artikuloitu ero kilpailun, painotetun ja ystävällisen ottelun välillä.

ASKEL 5

Käytännössä taidot ja tiedot sisällöllisesti.

Millaisten lajitaitojen myötä henkilökohtaisesti toivottu tai paikallisesti edellytetty läsnäolo olisi tavoitettavissa? Monet lajit ja miekkailun muodot järjestävät peruskursseja. Toinen vaihtoehto on asteittain vakiinnuttaa tavoiteltu läsnäolo, ymmärtäen ettei kaikkia osatekijöitä ole mahdollista sen enempää tiedostaa kuin taidollisesti osata nollasta sataan periaatteella. Laajasti tarkastellen lajisisältöihin lomittuvat:

Asenne: miten tiedetään ja omaksutaan toivottu asenne?
Tiedot: miten opittavat asiat ovat hahmotettavissa?
Taidot: miten vakiinnutetaan minimitaidot?
Luonne: miten tunnetaan itsensä yleensä ristiriitoja
(konfliktitilanne) kohtaavana ihmisenä, liikkujana (rasittavat,
yllättävät, vaikeasti samaistuttavat tilanteet, jne.) tai kamppailijana?

Tiedot ja taidot skaalautuvat tietenkin sekä yksityiskohtiinsa että yhdistelmiinsä. Kuten: millaisista osista tietty tekniikka koostuu ja millaisia yhteisiä piirteitä se jakaa muiden tekniikoiden kanssa tai miten se on yhdistettävissä muihin tekniikoihin? Harjoitusten järjestämisen näkökulmasta:
I. kasuaalit: taidolliset ja tiedolliset odotukset vallitsevat korkeintaan yksilöllisesti, eivät yleisesti. Osallistujilta ei voi odottaa aivan ilmeisen minimi turvallisuuden ohella mitään taidollisia tai tiedollisia edellytyksiä tai edes vähäisintäkään kiinnostusta niiden suuntaan.
II. vapaamuotoiset: järjestetään vain satunnaisia yksittäisiä varsinaisia harjoitteita tai pienimuotoista opetusta. Harjoitteiden taustoja ei pohdita.
III. järjestäytyneet: säännöllisen satunnaisesti järjestetään taidollisesti tai tiedollisesti kehittäviä harjoitteita ja opetusta. Osallistujilta voi tämän nojalla edellyttää valmiutta kiinnittää kumuloituvasti huomiota yksityiskohtiin. Edellyttäen, että näihin harjoitteisiin ja opetukseen osallistuminen on pakollista, eikä sivuutettavaa. Harjoitteita ei kuitenkaan kirjata mitenkään, vaan ne toteutuvat läsnäollen.
IV. rakenteelliset: järjestetään aina harjoitteita joiden sisältö kirjataan ainakin jossain määrin (vähimmillään harjoitteiden aiheet ja pääpiirteet) tai niiden tausta on muuten tavoitettavissa joko kirjallisesti tai kuvattuna. Harjoitteiden asema paikantuu kokonaisuuteen. Esimerkiksi hyvin energinen, aktiivinen ja sijoittumista painottava harjoite voisi paikantua strategian ja kunnon alaan. Tietty taktisesti ennalta määritelty harjoite taas voisi sijoittua sekä taktiikan että tekniikan alaan. Vaikka varsinainen harjoite koostuisi siitä miten toteutat liikkeen teknisesti tarkoituksenmukaisesti, se toimisi samalla muistutuksena tietystä taktisesta vuorovaikutusasetelmasta. Harjoitusten osallistujilta voi edellyttää monialaista kehittymistä ja valmiutta toimintansa lähtökohtien tarkastelemiseen.

Valitaan satunnaisena esimerkkinä valmius liikkeiden tekniseen hallintaan erilaisissa strategisissa tai taktisissa asetelmissa.

I. kasuaalit: erilaisia asetelmia arvioidaan joko vain elettynä kokemuksena tai ne sulautuvat yleiseen kokemuksellisuuteen. Yksilöllisesti ihmiset voivat sinänsä asettaa mitä tahansa tavoitteita, mutta tyypillisesti kasuaaleissa harjoituksissa halutaan korostuneesti liikkua miekkailun muodossa. Tuota ”tekemisen meininkiä” huomioiden ja asioiden vähäisenkin jäsentämisen katsotaan vain kaventavan.
II. vapaamuotoiset: huomiot teeman suhteen ovat joko yleispiirteisiä tai puuttuvat kokonaan. Muodollisia harjoitteita tai erillistä opetusta ei juuri järjestetä, joten teeman huomioiminen jää kunkin yksilön vastuulle. Teema saatetaan silti huomioida yleisluonteisena kommentaarina.
III. järjestäytyneet: vaikka monipuolisia harjoitteita taulukon osa-alueista järjestettäisiin ja niiden paikantuminen artikuloitaisiin sanallisesti, niin kirjalliset esittämisen puuttuminen vaikeuttaa kokonaisuuden hallintaa; mitä kaikkia puolia ja miten olemme jo käyneet lävitse ja mitkä puolet vaatisivat vielä huomiointia. Osallistujien voi kuitenkin edellyttää tiedostavan tematiikan ja osallisuutensa siihen (valmiudet).
IV. rakenteelliset: järjestetään kaikkia yllä mainittuja osa-alueita kehittäviä harjoitteita, joiden avulla osallisille muodostuu rakenteellista ymmärrystä asetelmallisesta variaatiosta. Kerrotaan mihin harjoitus paikantuu yllä olevassa taulukossa. Osallistujien voi edellyttää sen vuoksi tunnistavan ja tunnustavan kulloisetkin henkilökohtaiset valmiutensa toimia. Jos harjoitukset ovat pitkäjänteisesti jäsentyneet näin, sen huomaa helposti niihin osallistuvien toiminnan hallinnasta ja perusteltavuudesta.

askeleet

ASKEL 1: tavoitteiden hierarkia
– oikea turvallisuus, turvallisuuden kokemus, kunnioittava
ilmapiiri, yleiset periaatteet, miekkailun muodon periaatteet
ASKEL 2:harjoitusten muoto
– Kasuaalit, vapaamuotoiset, järjestäytyneet, rakenteelliset
ASKEL 3: turvallisuuden ennakkoehdot (kotrolli/voima)
– Rauhallinen, maltillinen, keskittynyt, kamppailija, rytinä, nyrkkeily
ASKEL 4: asetelma (mitä tapahtuu)
– Kilpailu, painotettu, ystävällinen ja opetus ottelu, sekä harjoitteet.
ASKEL 5: taidot ja tiedot sisällöllisesti
– henki, strategia, taktiikka, tekniikka, kunto, liike
– esim. paikallaan; toinen liikkuu, itse paikallaan;
itse liikkuu, toinen paikallaan; kumpikin liikkuvat

Näiden viiden askeleen myötä olemme saapuneet tarkastelun lähtöpisteeseen. Suhteutettuna siihen
mitä valitsemme kullakin askelmalla, määrittyy lopulta myös miekkailullisen läsnäolon muotoutuminen.

Askel1. Mitkä ovat yleisiä tavoitteitamme ja ovatko ne linjassa muiden tavoitteiden kanssa?
– Pystyisitkö artikuloimaan tavoitteesi ja vertaamaan niitä kyseisten harjoitusten tavoitteisiin? (vr. asenne ja luonne)
Askel2. Osallistummeko toivomamme kaltaisiin harjoituksiin?
– Onko harjoituksia mahdollista muuttaa/muokata toivomaasi suuntaan vai oletko vain väärässä paikassa?
Askel3. Mikä on toivottu kontrollin ja voimallisuuden taso? Millaisen intensiteetin puitteissa voittoa on ymmärrettävää tavoitella?
– Vallitseeko tästä jonkinlainen jaettu käsitys vai toimiiko kukin oman harkintansa puitteissa?
Askel4. Tunnistetaanko asetelmat (harjoitteet – ottelut) ja ottelemisen painotukset? (kilpailu, painotettu, ystävällinen, opetusmiekkailu)
– Otetaanko harjoitteet oppimisen kannalta vai yritetäänkö ne korostuneesti ”voittaa”? Painotetaanko otteluita samoin?
Askel5. Olemmeko itse ja ovatko muut kiinnostuneita oppimaan miekkailun sisältöjä?
– Jos osalliset eivät ole kiinnostuneita yksilöinä ja harjoituksen muoto ei johdata heitä sisältöjen äärelle, on kysyttävä realistisesti mitä toimijoilta on mahdollista edellyttää. Nimittäin vaikka muut askeleet loisivat puitteet tietyille ihanteille ja päämäärille, viime kädessä on taidoista ja tiedoista kiinni kykenevätkö osalliset toteuttamaan näitä päämääriä tai toimimaan muutenkaan harkitusti. Luonnollisesti jos intensiteettiä lasketaan tarpeeksi, niin sääntöjen noudattaminen ja turvallisuus toteutuvat sitäkin kautta. Silloin lajin luonne on tosin toinen.

Summa summarum

Eri vaihtoehdoilla on omat hyvät ja kehnot puolensa. Monet sekaannukset juontuvat juurikin siitä, ettei yhteistä linjaa ja sen ennakkoehtoja ole määritelty. Yhtä oleellista on kyetä viitoittamaan polku yhteisen linjan (askeleet 1-5) tunnistamiseen ja sen ennakkoehtojen saavuttamiseen. Toinen vaihtoehto on hyväksyä ainakin jossain määrin ”let the chips fall as they may” ja hyväksyä ennakoidut seuraukset: tietämättömyydestä, taitamattomuudesta, yksipuolisesta asenteellisuudesta ja luonteellisesta avoimuudesta (itsetuntemus) kumpuava mahdollinen kyvyttömyys noudattaa sääntöjä ja ainakin retrospektiivisesti epätoivotut tapahtumat. Yksilöiden nostaminen esille yksittäistapauksina on tavallaan oikeutettua, mutta usein vastuu tietynlaisesta asetelmasta on enemmänkin yhteisöllisen toimintakulttuurin tai peräti lajikulttuurin tasolla.

Esimerkiksi klassisen osumien huomioimisen teeman suhteen. Mahdollisia syitä on valtavasti, mutta esitellään seuraavat:

Sosiaalinen yhteys: mikäli henkilö ei kunnioita toiminnan yleisintä sosiaalista viitekehystä, hän voi vain päättää jättää osuman laskematta. Mikäli osumien laskeminen perustuu lainkaan viime kädessä henkilön omaan harkintaan.
Lähtökohdat: monet arvioivat tapahtumien merkityksiä suhteutettuna siihen millaisena henkilönä he pitävät vastustajaansa joko yleisesti tai juuri kyseisen kohtaamisen suhteen. Tässä vedetään nyt todella monia kierteitä suoriksi, mutta lainataksemme kokeneen ja monipuolisen miekkailijan Tobi Beckin konseptia, jos henkilö mieltää itsensä taitotasoltaan vaikka 6/10 toimijaksi ja vastapuoli on mielletään vastaavasti 3/10, niin osuma saatetaan jättää laskematta koska tilanne arvioidaan ”sosiaalisen asteikon” mukaan.¹ Vastaavasti jos toimijalla on epäedullinen kuva vastustajastaan liittyen kyseisen kohtaamisen lähtökohtiin (B. kohtaamisen), esimerkiksi holtittomaksi tulkitun käytöksen johdosta, se saattaa johtaa joidenkin kohdalla ja joissain tapauksissa osumien laskemattomuuteen. Kolmas puoli on yleiset sosiaaliset kategoriat. Aiemmin mainittu kunnioitettava rottinkimiekkailija (sca) rottinkimiekkailija Tobi Beckin kuvaili Yhdysvalloissa asetelmia, joissa naiset mustasivat kasvojaan, jotta heidän lyömänsä osumat laskettaisiin kentällä todennäköisemmin. Eli vastustajien tausta vaikuttaa joskus siihen miten osumia tai mahdollisia osumia arvioidaan. Yleisin on tapaus jossa ylipäätään uudemman miekkailijan toimintaa ei huomioida niin painokkaasti.
Tilannekuva: mitä muodollisesti on tapahtumassa, eli osumaa ei muodollisesti hahmoteta joko pelkistetysti (1. tilannekuva; reaalinen) eli mitä pelkistetyn muodollisen liikkeen tasolla tapahtuu tai perus tilannekuvana, jossa vastustajan aikomukselliset (intentio), kykenevyyden (potentiaalinen) heijastukselliset ja se mitä pidetään ylipäätään muodollisesti mahdollisena (reaalinen) tasolla. Esimerkiksi tuona toiseen heijastetun kyvykkyyden suhteen; jos vastustaja pistää selän takaa toista kylkeen (henkilön oman selän takaa) ja pisto osuu juuri ja juuri, toinen ei ehkä huomaa osumaa koska hän ei kykene hahmottamaan tuollaista pistoa mahdolliseksi joko ylipäätään tai tuon tahon toimesta.
Merkitystausta:
A. orientaatio: aistiminen (vain havainnoi ilman toimintaa), mukautuminen, muokkaaminen, huomiotta jättäminen, päättäminen
B. vuorovaikutusmuoto: erillinen, ohjaa, jaettu (/avoin), ajauduttu, pakotettu
C. aikomus: strategiset, taktiset (paikalliset), kohtaamisen, hetkelliset²
=> Osuma ei vastaa henkilön hahmotusta vuorovaikutustilanteen merkityksistä. Esimerkiksi henkilö voi kokea osuneensa itse ensin – huolimatta siitä mitä muodollisesti tapahtui – tietty tilallinen tarina tapahtumien kulusta tekee tyhjäksi toisen toiminnan merkityksen. Näin ainakin jos miekkaillaan oletuksellisten sääntöjen puitteissa, kamppailutekniikoina monet pyrkivät välttämään osuman sääntöjen ohitse. Eli suomeksi sanottuna he laskevat myös ”myöhässä” tulleen osumat oppiakseen toimimaan kokonaisvaltaisemmin ja perustellummin.
Keholliset lähtökohdat: esimerkiksi toinen osuu samalla kyynerpäällä ottelijaa olkapäähän ja tuo osuma vie huomion samalla osuneelta pistolta. Tai osuma on muutoin niin kevyt sijoitus, että sitä odottamaton kohde ei kykene huomioimaan
Liike: esimerkiksi liikkeen tuki (miten liike on muodostunut: sormista – koko vartalosta) on niin heikko, ettei osuma tunnu erikseen kypärän lävitse. Pelkistetyimmillään pelkkien sormien varassa muodostunut liike jota ei nähdä ja joka osuu pelkkään panssariin, on vaikea huomioitava.

Loppusanat

Jos esimerkiksi vapaamuotoisten ja järjestäytyneiden harjoitusten välimaastoon sijoittuvassa toiminnassa ilmenee avoimuutta kaikkien aiemmin mainittujen askelten suhteen tavalla, joka osaltaan heijastuu viimeiseksi mainittuun asetelmien hahmotukseen (kuva yllä), niin se on vain oletettavaa.

Yleiset tavoitteet poikkeavat nekin (askel1), joku painottaa turvallisuuden kokemusta ja toinen vain oikeaa turvallisuutta (kokemuksesta viis) ja kolmas lajiteknistä tehokkuutta. Itseymmärrys harjoitusten muodosta (askel2) vaikuttaa sekin oletuksiin, yksi painottaa rakenteellista oppimista ja pyrkii toimimaan tietyn harjoituskehikon mukaan (esim. milloin opetusmiekkailla) ja toinen on läsnä yksilönä, siten kuin on henkilökohtaisesti hauskinta toimia, niin poikkeavuus on ilmeinen. Toisaalta myös turvallisuuden ennakkoehdot (kontrolli/voimallisuus) on yleensä valittu toisistaan poikkeavasti (askel3). Ryhmätilanne luo mausteensa soppaan. Yhden valittua välineensä hauskuuden perusteella, toinen painottaa niiden suomaa voittamisen mahdollisuutta, kolmas sitten oppimista, neljäs harjoitusten yleistä tasapainoa, viides niiden heijastaman kilpailumiekkailun vuoksi ja kuudes käyttää mitä on sattunut käsiinsä haalimaan (askel4). Näin jo välineiden valinta – ellei säädelty – ilmentää monia erilaisia askelmia. Lopulta yhdistettäessä lajisisällöt (askel5) yleisiin tavoitteisiin (askel1), harjoitusten itseymmärryksiin (askel2), turvallisuuden ennakkoehtoihin (askel3) ja ottelemisen painotuksiin (kilpailu, painotettu, ystävällinen, opetusmiekkailu, jne.; eli askel4) saadaan selitys monenlaisille läsnäolon tavoille.

Jos toimija osallistuu ”anything goes” asenteella, millään ei ole tietenkään ainakaan lähtökohtaisesti merkitystä. Minkä tahansa askelman painottamisella on seurauksia sekä henkilön omalle toimijuudelle että oletukselle muiden asenteista tai toiminnasta. Muiden asenteet ja toimijuus voivat joko olla painotuksen kanssa yhteensopivia tai ristiriidassa sen kanssa. Jos esimerkiksi henkilö X haluaisi sosiaalisesti tasapainoisen ryhmäottelun (käytetyt välineet heijastavat kunkin valmiuksia), mutta moni haluaa korostetusti voittaa optimaaleilla välineillä. Voidaan päätyä asetelmaan jossa 10 vuotta harrastanut kohtaa juuri sillä kerralla mukaan tulleen pidemmällä miekalla ja isommalla kilvellä.

Jos edellinen ei halua opetusmiekkailla, vaan painottaa yleistä voittoa, niin mitään otteluksi kutsuttavaa ei käytännössä jää jäljelle. Jos juuri mukaan saapunut haluaisi oppia edes teoreettisella mahdollisuudella pärjätä, hänellä tulisi olla paremmat tai ainakin verrannolliset välineet ja muiden tulisi mahdollistaa tuo oppiminen. Jos hän haluaisi pysyä turvassa ja kokea pysyvänsä turvassa, muiden toiminnan tulisi olla jäsentynyt tavalla jossa kontrolloimattomia tai vajavaisesti kontrolloituja liikkeitä ei ilmene. Usein läsnäolon tapojen (askeleet) sekasorrosta seuraa se, että aloittelijat joko päätyvät katsomaan touhua sivummalta tai he poistuvat lajin parista nopeasti. Kontrolloimattomassa ympäristössä jatkavat he jotka ovat valmiit kävelemään tulen lävitse. Eri ihmisillä on eri kynnys askelten epäjärjestyksen suhteen, mutta monille ensimmäinen lievä aivovamma (aivotärähdys) asetelmassa, joita heillä ei ole edellytyksiä hahmottaa, eikä kyetä tekemään mitään; riittää harkitsemaan sopiiko toiminta heille sittenkään.³ Samalla on huomioitava, että harjoitukset on järjestettävissä tavalla jossa riskit ovat olemattomia tai ainakin hyvin suhteellisia. Se edellyttää hieman toiminnan perustan harkitsemista (askeleet), mutta jos ei tunnu luontevalta on vain valmistauduttava hyväksymään seuraukset.

Epätietoisuus voi kohdistua pienempiinkin yksityiskohtiin, kuten koettuihin tapoihin huomioida osumat. Syyt voivat olla yksilöllisesti moninaiset (ks. yllä), mutta usein lajisisältöihin palaaminen auttaa ymmärtämään minkä vuoksi hahmotus ei ehkä pysy parhaiden tavoitteiden mukana. Eräs syistä avoimuuteen ilmiön suhteen on ”liikkeiden virtaan reaktiivisesti heittäytyminen” (kehotietoinen), joka helposti johtaa avoimuuteen sekä osumien ennakoimisen että niiden hahmottamisen suhteen. Osumien ennakoimisen myötä liikkeitä tulkitaan osumiksi niihin kytkeytyvän merkitystaustallisen, välittömyydellä todeksi eletyn tarinan vuoksi. Hahmottamisen suhteen toimijaan kohdistuneet osumat huomioidaan kehotietoisen toiminnan vuoksi viiveellä. Ilmiö tarjoaa mahdollisuuden harjoitella kamppailutekniikoita, jotka tähtäävät osumien muodolliseen välttämisen perus sääntökehyksen ohi. Olettaen oikean turvallisuuden – mitä se sitten kellekin merkitsee – edellinen ei välttämättä ole ongelma, kyse on vain siitä millaisia läsnäolon tapoja arvostetaan. Toinen esimerkki. Intensiivistä ja omaehtoista menoa painotettaessa (lajisisällöt hajanaisia; ei rakenteellisia harjoituksia), niin silloin näistä syistä laskematta jätettyjen osumien voi ajatella kuuluvan valittuun läsnäolon tapaan. Toki tiettyä tapaa olla läsnä voi painottaa ja samalla pyrkiä kohentamaan toimintaa sen piirissä. Esimerkiksi kehotietoisia reaktioita ja turvallisuutta voi yhteensovittaa valitsemalla liikkeilleen välipisteitä, joiden kautta liikkeet toteutuvat tai muokkaamalla aloittavia intentioita (kuten osumaa tavoitteleva lyönti (iskijä) muokataan ensin joko intentionaalisuuden kannalta torjunnaksi tai provokaatioksi, lisäten näin turvallisuutta). Vastaava toteutuu pitämällä kiinni liikkeen aikomuksellisesta aihiosta, mutta luopumalla muodollisesta liikkeestä sellaisenaan.

Asia on tiivistettävissä: ovatko harjoitukset onnistuneet kun mahdollisimman moni uusi miekkailija kokee perusteltua onnistumisen iloa, kehittymistä ja kokee voivansa yrittää turvallisesti parhaan kykynsä mukaan vai silloin kun he joilla on siihen mahdollisuus, pääsevät tavoittelemaan parhailla välineillä voittoa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ainakin kilpailun alapuolella? Kompromissia näiden välillä on haettu joko mekaanisesti esimerkiksi kokeneempien käyttämiä välineitä rajoittaen tai asenteellisesti toimintatapojen intensiteettiä ja päämääriä (osittainen opetusmiekkailu tarvittaessa) sopeuttaen. On lopulta yhteisöstä tai ohjaajista kiinni millaisia läsnäolon tapoja miekkailullisiin kohtaamisiin toivotaan.

Mikäli hallitumpaa lajikulttuuria kaipaa, niin oleellista on toiminnan asteittainen parantaminen ja ymmärryksen tavoitteleminen. Roomaa ei rakennettu päivässä. Ja rehellisyyden nimissä, kymmenen ensimmäisen miekkailun parissa vietetyn vuoden aikana en ollut edes avannut yhtään miekkailukirjaa, saatika lukenut sellaista. Mikään ei ole symmetristä, joku voi hahmottaa enemmän jo ensimmäisenä päivinä, mutta tyypillisesti. Henkilökohtaisesti en olisi vuosiin kyennyt arvioimaan toiminnan laajempia merkityksiä ainakin jossain määrin epäpersoonallisella (moniulotteisesti eri näkökulmia ristiin peilaten) tasolla. Persoonallisella tasolla toiminnan merkitykset avautuvat nopeastikin. Jos yksilö kokee ettei hän haluaisi kehotietoisen (joskus jopa ns. ”tiedostamatonta”) hallitsematonta ja kovaa lyöntiä päähän – on tottakai kypäriä jotka poistavat riskin joskus jopa kokonaan, mutta ne maksavat ja niiden hankkiminen vaatii ymmärrystä – niin silloin muille syntyisi velvollisuus omaksua tarvittavia lajitaitoja, itsetuntemusta ja kohtuullinen asenne (joka painottaa muiden hyvinvointia enemmän kuin tehokkuutta, niiden ollessa ristiriidassa), jotta aiemmin kuvattu toivomus voisi toteutua. Toisen toivoessa sääntöjen tarkempaa noudattamista, niin jälleen pitäisi palata toimintansa perustan miettimiseen nöyrällä mielellä, luopuen ymmärryksen olettamisesta. Ellei näin ei haluta toimia, niin silloin pitää vain tyytyä suurpiirteisempään sääntökehykseen.

Olen vuosien varrella huomannut, että muiden huomiot konseptuaalisesti oikeaksi olettavat – sulkeistetaan ”miten asiat oikeasti ovat” ja oletetaan palaute oppimisen kannalta validiksi, jos yleisintentio (ns. aikomusten luokka) sen taustalla on mielekäs, mikäli huomioiden noteeraminen johtaisi vain tarkempaan toimintaan – kehittyvät kaikkein eniten niin taidollisesti kuin tausta ymmärryksenkin monipuolisuuden suhteen. Siten miekkailija tekee itselleen palveluksen jos hän huomioi muiden palautteen, eikä pyyhkäise sitä sivuun kokiessaan jo ymmärtävänsä kuinka asiat ovat. Ainakin muun kuin turvallisuuden suhteen, vaikka toinen ymmärtäisi ettei teko X ole yleisesti riskialtis tai vaarallinen, saatat silti henkilökohtaisesti itsesi kohdalla tietää toisin. Ja toisaalta, kuten yllä on tullut ilmi, turvallisuus on lopulta henkilökohtainen kokemus.

Vaikka edellä on oppimisen vuoksi nostettu esiin jännitteisiä asetelmia, joissa vallitsee jonkinlainen hajaannus neljän ensimmäisen askeleen kohdalla, niin valtaosa miekkailusta toteutuu silti aiempien ollessa ongelmattomia, lajisisältöjen piirissä. Vaikka valmius kohdata tuntematon onkin eräs keskeisimmistä miekkailun maailman piirteistä, niin käytännössä sosiaalisen tasapainon vuoksi olisi hyvä pyrkiä tuntemaan ja tiedostamaan toiminnan perusteet.

Rakenteellinen malli edellyttää taustamuuttujien miettimistä ja artikuloimista, mutta antaa tasapainoisemmat ja harkitummat harjoitukset. Kasuaali malli vapauttaa toimimaan henkilökohtaisten tunnelmien mukaan ilman toiminnan taustojen huomiointia, mutta johtaa usein epätasapainoisiin harjoituksiin ja vahinkoihin (ei vahinkojen rakenteellista ennaltaehkäisyä). Epätasapaino ilmenee usein uudemmat harrastajien lopettamisissa kohdattuaan mahdottomia tilanteita, jne. Kaikkea ei voi saada kerralla. Ellei sitten lajikulttuuri riittäisi luomaan valmiita toimintamalleja, joita voi ”ilon kautta” hengessä vain soveltaa. Näin toiminnan taustoja joutuisi miettimään rajatummin, hyötyen silti jäsentyneemmistä toimintamalleista. Sekä yksittäin että yhteisönä pitäisi miettiä mitä harjoituksilta halutaan. Silloin kohtalon purteen ei ole ainakaan astuttu sokkona side silmillä, vaan harkiten ja iloisesti. Lajikulttuurin kuuluisi valaista askelia.

Käsityksiään voi halutessaan täsmentää vastaamalla kyselyyn rakentavista harjoituksista. (linkki)

1. Beck, Tobi. The Armored Rose: The physiology and psychology of women fighting in the sca, 1999. s. 212. ↩︎
2. strategiset tavoitteet: mikä ottelijan merkitys ja rooli on kokonaisuudessa (yleinen), taktiset tavoitteet (mihin paikallisesti pyritään), kohtaamisen tavoitteet: mihin yksittäisellä kohtaamisella pyritään (välitön yhteys) ja hetkelliset tavoitteet: mitä ja millä tavoin (säikeet) yksittäinen liike/tekniikka/toimi pyrkii saamaan aikaan. // Merkitystaustasta johtuvien tulkintojen moninaisuuden teema on laaja, eikä sitä voisi hahmotuksellisuuden suhteen käsitellä lainkaan kuten yllä on tehty, mutta yksinkertaistaminen on välttämätöntä tässä yhteydessä. ↩︎
3. Vaikka muotoilu kuulostanee dramaattiselta, niin samaan kategoriaan sijoittuu jalkapallo, jääkiekko, laskettelu, ratsastus, salipallo, jne. ainakin tietyllä tavoin harrastettuna. Merkittävä osa liikunnasta pitäisi joko muuntaa harkitumpaan suuntaan tai lakkauttaa, jos yksipuolisesti lähdettäisiin listaamaan sinänsä todellisia riskejä. ↩︎